KeuPa HT - Uplakers 7-4
KeuPa U17 kohtasi Keuruun jääpalatsissa Suomi-sarjan ottelussa Uplakersin Ylöjärveltä. Isäntäjoukkue ei itseään antanut yllättää, vaan nappasi selvän 7-4 (4-1, 1-0, 2-3) voiton vierailijasta.Ottelun avauserän alussa nähtiin erittäin ikävä ja turha loukkaantuminen, minkä johdosta KeuPa pääsi viiden minuutin ylivoimalle. Ylivoima tuotti tulosta, sillä joukkue siirtyi sen aikana 2-0 johtoon. Uplakers ei peliään saanut kulkemaan ja isännät siirtyivät erän puolivälissä jo 4-0 johtoon. Aikalisä ryhdisti vierailijan peliä sen verran, että erätauolle mentiin lukemissa 4-1.Toisessa erässä pääroolissa oli erikoistilanne pelaaminen. Erän aikana ei montaakaan hetkeä tasakentällisin pelattu, sen verran tiheästi miestä komennettiin jäähyaitioon molemmista joukkueista. YV maaleja erässä nähtiin kuitenkin vain yksi, kun KeuPa siirtyi 5-1 johtoon. Tästä toisen erän osumasta muodostuikin lopulta ottelun voittomaali. Erätauolle siirryttiin tulostaulun näyttäessä lukemia 5-1.Päätöserässä maalinteon aloitti vierailija, mihin isännät vastasivat heti kahdella osumalla. Uplakers sinnitteli ja kavensi ottelua vielä kahdella lisäosumallaan, mutta voittoon asti joukkueen loppukiri ei riittänyt. Loppulukemat ansaitusti isännille lukemin 7-4.KeuPa:n pistemiehet ottelussa olivat Henry Kovanen 1+4, Konsta Peltola 3+1, Tuukka Vanhanen 1+3, Kaapo Rönkkä 1+2, Jimi Ylitalo 1+0 ja Aleksi Manni 0+1. Tiusasen Eelille KeuPa maalilla torjuntoja kertyi 21. Uplakersin maalivahti Jerry Kettula oli joukkueensa paras, torjumalla 74 laukausta.KeuPa U17 joukkueen seuraava ottelu pelataan ensi lauantaina Vaasassa, kun Sport asettuu vastaan.
